mä olin viel vähä aikaa sitte ihan varma siit ettei onnest voi itkee. olin vääräs, koska tänää oon vähävälii vollottanu vaa siks et oon niin niin onnelline. kaikki vaan on niin hyvin. mä vaan hymyilen ja hymyilen ja hymyilen. kiitos sulle siitä. tottakai maailmas on tapahtunu iha liikaa vääryyksii, esimerkiks et mitä vittuu sun päässäs liikkuu, haluaisin oikeesti vaan kysyä koska mä en oo nyt enää yhtää perillä yhtää mistää, taikka se, et kui nopeesti elämä voiki olla vaa ohi. tottakai mua harmittaa ihan liian moni asia, kuten se, ettei mua kutsuttu yhden hyvän ystävän synttäreille tai et yks mun parhaista ystävistä ei puhu mulle enää, mut life goes on. i try to handle with it. mua myöski harmittaa et mut sotketaa asioihin, mitkä ei kuulu mulle ja mua ärstyttää et kaks mulle tärkeetä ihmistä on riidoissa ja puhuu toisitaa pelkkää pahaa. ahdistaa etten voi olla ilone/surulline taikka mitää muutakaa läheisien puolesta, mut sit taas kelaa et kui pahalt jostai tuntemattomast ihmisest voiki vaa tuntuu , ni voi perkele et tunteet nousee pintaa. toivon et te kaikki kaverit ymmärrätte mua, et mä en vaa voi tälle mitään. koitan parhaani, mut sekää ei vaa aina riitä. toivottavasti te kaikki kaverit myös ymmärrätte sen että oon rakastunu, ja että se on ihanaa ja mahtavaa ja mä haluun kertoo sen teille kaikille. älkää pliis menettäkö hermojanne.
edit: kiitos, mä oon puhunu pääni tyhjäks. ehkä vuosisadan sekavin teksti, mut no can do.
 |
| ps i love you |
